(English) Do charity by eating!

Tämä teksti on valitettavasti saatavilla vain kielillä: Amerikanenglanti.

GLM:llä kaksi suomalaista vapaaehtoista vuonna 2013

GLM Sambia on jo vuosien ajan tehnyt yhteistyötä suomalaisen Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan kanssa. Kepan koordinoiman Etelän vapaaehtoisohjelman eli Etvon kautta järjestössä on työskennellyt jo reilu parikymmentä suomalaista vapaaehtoista. Kuluvan vuoden aikana järjestössä työskentelee kaksi Etvo-ohjelman kautta valittua vapaaehtoista.

Ensimmäinen vapaaehtoinen Emma Liljeström saapui Lusakaan tammikuun alussa. Ympäristötieteitä opiskeleva Emma työskentelee suuren osan kuuden kuukauden mittaisesta vapaaehtoisjaksostaan GLM:n yhteistyöyhteisöissä Sambian maaseudulla. Työtehtäviin kuuluvat eri hankkeiden monitorointi ja niistä raportointi sekä järjestön ja paikallisten välisenä kommunikaatiolinkkinä toimiminen.

Toinen vapaaehtoinen Pieta Seppänen työskentelee Sambiassa melkein koko vuoden 2013. Hän on opiskellut kieliä ja kansainvälistä politiikkaa ja tehnyt aiemmin pääosin viestintään liittyviä töitä. GLM:llä Pieta luo järjestölle viestinnän ja vaikuttamistyön strategioita, osallistuu hankehakemusten kirjoittamiseen, kehittää verkkosivuja ja käy myös välillä monitorointimatkoilla maaseudun kylissä.

Lue lisää Etvo-vapaaehtoisohjelmasta täältä.

Etvo-vapaaehtoiset Sambiassa

GLM:n Etvo-vapaaehtoiset Pieta ja Emma sekä heidän kollegansa Patricia ja Sylian naistenpäivänmarssilla Lusakassa

(English) GLM Finland at the World Village Festival on May 25-26th

Tämä teksti on valitettavasti saatavilla vain kielillä: Amerikanenglanti.

GLM levittää juuriaan Swazimaassa

GLM Swazimaan ensimmäinen hanke on lähtenyt käyntiin sujuvasti. Järjestölliseen kapasiteetin vahvistamiseen tähtäävän hankkeen puitteissa järjestettiin helmikuussa useita työpajoja sekä Msunduzan urbaanissa kyläyhteisössä että Dlangenin maaseutualueilla, aiheina johtajuus ja johtamistaidot. Training of trainers -koulutus jatkuu Dlangenissa edelleen, ja myöhemmin touko- ja kesäkuussa GLM järjestää toisen työpajojen sarjan Emmanuel Mutamban, GLM:n perustajajäsenen, tuella. Näissä työpajoissa käsitellään käytännöllisempiä aiheita, kuten hankehakemusten kirjoittamista ja varainkeruuta.

Seuraava hankehakemus on parhaillaan työn alla. Taustatyöryhmä on ollut ahkera ja vieraillut useissa kyläyhteisöissä kartoittamassa hedelmällistä maaperää uudelle sanitaatio- ja jätehankkeelle.  Hakijapartnereina ovat suomalainen Käymäläseura Huussi ry sekä paikallinen yliopisto.

(English) GLM is looking for additional partners in Finland for a Climate Change project in Zambia

Tämä teksti on valitettavasti saatavilla vain kielillä: Amerikanenglanti.

(English) Sustainable agriculture: Farmers share their experiences on ZNBC

Tämä teksti on valitettavasti saatavilla vain kielillä: Amerikanenglanti.

(English) The first project starts in Swaziland in 2013

Tämä teksti on valitettavasti saatavilla vain kielillä: Amerikanenglanti.